• Still-kuva teoksesta 'Aune, or On Effective Demise' (Maija Timonen 2013)

    Maija Timonen kohtasi minnesotalaistaiteilija Duane Hansonin teoksia ensimmäisen kerran jo 90-luvun puolivälissä.

    ”Ne kuuluvat varhaisimpiin kokemuksiini nykytaiteesta, ja ovat painuneet mieleeni hienona elämyksenä”, video- ja elokuvataiteilija sekä kirjoittaja kuvailee.

    Nyt, yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin, Timonen on nimittäin luonut itse live-teoksen, joka tullaan esittämään vuoropuhelussa Hansonin töiden kanssa. Toisin sanoen elävännäköisten, pysäytettyjen ihmisveistosten keskellä Lontoon Serpentine-galleriassa lauantaina 29. elokuuta.

    Hyde Parkin keskellä sijaitsevassa näyttelytilassa on pysähdytty kesän ajan Duane Hansonin (1925-1996) hätkähdyttävien hahmojen eteen, joista suurin osa esittää (amerikkalaista) arkea. Kuten remonttimiehiä tauolla — uupuneina tupakalla, roikottamassa jalkoja alas telineeltä. Tai pariskuntaa ruudullisen liinan peittämän pöydän äärellä — selailemassa iltapäivälehtiä, juomassa kokista lasipullosta, syömässä jäätelöä perinteisestä röpelöreunaisesta kiposta. Ja jopa vauvaa, joka löytyy kadulta roskakorista.

    Maija Timonen työskentelee ensi kertaa näyttelijöiden kanssa live-teoksessa. Se esitetään dialogissa Hansonin vahvojen hahmojen kanssa.

    ”Live-tilanteessa on minulla itselläni vähemmän kontrollia, ja tämä tilanteelle ja esiintyjien omalle luovuudelle antautuminen kiinnostaa minua”, aiemmin kirjoituksistaan ja videoteoksistaan tunnettu Timonen kuvailee.

    'The Only Living Boy' -teoksessa kaksi naista käyvät arkipäiväistä dialogia keskenään. Kaksikon anekdootit heijastelevat heidän omaa ympäristöään: osoitellen joitakin näköpiiristä kätkössä pysytteleviä tosiasioita. Samalla kun he yrittävät koota kokonaiseksi kuvaa jostakin, joka muodostuu kiihtyvissä määrin makaabereista tarinanpalasista, he jättävät kuitenkin huomioimatta hiljaisen miehen huoneessa. Mutta lopulta torjuttu alkaa pikkuhiljaa palata, ja silloin epäilys ilmaantuu mukaan — fyysisessä muodossa.

    Esityksessä subjektit ja objektit vaihtavat paikkaa, kun näyttelijöiden liikkeet käyvät vuoropuhelua Hansonin pysäytettyjen ihmisveistosten kanssa.

    ”Kun sain kutsun, se tuntui mielekkäältä siksi, että koin Hansonin teosten puhuttelevan mielenkiintoisella tavalla teemoja, joista olen itse kiinnostunut. Siis se, että aidon dialogin aikaansaaminen oman työskentelyni ja Hansonin teosten välille oli mahdollista”, Timonen kertoo.

    Lontoossa vuodesta 1996 lähtien asunut taiteilija sai väitöskirjansa loppuun Slade School Of Artista viisi vuotta sitten, ja on siitä lähtien keskittynyt lähinnä liikkuvaan kuvaan. Sen lisäksi kokeellinen kaunokirjallinen tuotanto on tärkeä osa hänen työskentelyään.

    ”Sanoisin, että tuotantoni on melko tutkimuksellista: luen ja työstän ajatuksia pitkään. Hyvin tiivistetysti voisin sanoa että olen kiinnostunut feminismistä, talouden vaikutuksista kokemusmaailmaamme ja ruumiillisuudesta”, Timonen kuvailee. Hän toimiikin myös taiteellisen tutkimuksen professorina Helsingin Kuvataideakatemiassa.

    Monipuolisen tekijän viimeisin elokuvateos, Aune, or On Effective Demise (2013), on esimerkiksi tunnin mittainen kokeellinen elokuva, joka mukailee löyhästi Immi Hellénin 1800-luvun lopulla kirjoittamaa Aune-nimistä tyttökirjaa. Teoksessa amputaatiouhan alla elävästä tytöstä tulee ikään kuin tulkki nykyhetken leikkauspolitiikkaa ympäröiville tunnetiloille.

    Yhteistyö Serpentinen kanssa sai puolestaan alkunsa siitä, kun gallerian ’Saturdays Live’ -ohjelmiston tekijät ottivat Timoseen yhteyttä. He olivat lukeneet kuvauksen hänen The Measure of Reality -nimisestä kirjastaan, joka ilmestyy elokuun lopulla Book Works -nimisen taidekirjakustantamon julkaisemana.

    ”Se käsittelee erilaisia romantiikan käsitteitä hiukan tragikoomisella otteella”, Timonen kuvailee pian julkistettavaa kirjaansa.

    Duane Hansonin töissä Timosta puolestaan kiehtoo niiden erikoislaatuinen olemus, jossa inhimillisyys kohtaa pysähtyneen, hengettömän kehon. Se toi hänen työhönsä myös ajatuksia ihmisten esineellistämisestä.

    ”Minua kiinnosti myös se, että veistoksissa eräänlainen keveys yhdistyy hyvinkin synkkiin teemoihin”, Timonen sanoo.

    ”Tämä synkkä ulottuvuus on ikäänkuin eräänlainen 'elephant in the room', ja live-teokseni lähti tästä ajatuksesta liikkeelle. Minkälaisia asioita kieltäydymme huomioimasta jokapäiväisessä elämässämme?”

    Saturdays Live: Maija Timonen
    Serpentine Sackler Gallery lauantaina 29. elokuuta kello 15
    The Measure of Reality (Book Works 2015) myynnissä Serpentinen kirjakaupassa 29.8. lähtien

    The event is free, but booking is required via information@serpentinegalleries.org. Please note: the performance will take place at 3pm, 4pm and 5pm. Please specify your preferred time in your booking.

Tuesday, 18th August 2015