Hatunnosto monikielisille perheille! – Opettajat, koulut ja monikieliset oppilaat
Blogikirjoitukseni alkaa viidellä tärkeällä huomiolla.
Olen pohtinut kouluja ja opettajia vuonna 2016 täällä Lontoossa ja Suomessa ja erityisesti sitä suomalaista opettajaa, joka sanoi virallisessa arviointiraportissa*, että olisi ollut mahtavaa, jos he olisivat voineet kunnolla valmistautua muutokseen. Muutoksella hän tarkoitti tässä yhteydessä ”uusia” lapsia suomalaisissa kouluissa eli lapsia, joilla on siirtolaistausta ja erilaisia kotikieliä.
Opettaja jatkoi toteamalla: ”Ettemme olisi tässä liemessä nyt”.Ajattelen kaikkia näitä lapsia, heidän perheitään ja heidän opettajiaan Suomessa ja Iso-Britanniassa ja päätän keskittyä viiteen pääkohtaan:
1.Ei mitään uutta auringon alla
2.Kielellä on väliä
3.”Monikielisyys” pikemminkin kuin ”monikulttuurisuus”
4.Näyttöä koulukielen oppimisprosessin nopeuttamisesta
5.Yhteisöt
Kirjoitukseni kumpuaa ammatillisesta taustastani ja työhistoriastani Iso-Britanniassa. Hyödynnän sekä omaa että opiskelijoideni tekemää tutkimustyötä yliopistoissa ja kouluissa. Näkemykseeni vaikuttaa myös oma elämänkokemukseni siirtolaisena (Suomesta Englantiin) ja poikieni kokemukset kasvamisesta kaksikielisenä Lontoossa oppien sekä englantia että suomea. Olen seurannut myös lastenlasteni kaksikielisiä kokemuksia Helsingissä, jossa he oppivat niin ikään suomea ja englantia.
Nykypäivänä voimme hyötyä ympäri maailmaa tehdystä tutkimuksesta. Lukuisten tutkimusten pohjalta tiedetään, että siirtolaisperheet haluavat parasta lapsilleen. Tämä paras sisältää toiveen siitä, että heidän lapsensa menestyvät koulussa ja saavuttavat parhaat arvosanat koulukielestä. Tiedämme myös, että liian usein kotikielien käyttö haihtuu kouluvuosien aikana, kun koulukieli alkaa hallita arkea. Asian ei kuitenkaan tarvitsisi olla tällä tavalla. Kaksi kieltä, joita hoidetaan, kannustetaan ja pidetään yllä, voivat toimia yhdessä ja lisätä kokonaisvaltaista koulumenestystä.
Ei mitään uutta auringon alla
Siirtolaisuus ei ole uusi asia. Ajatus siitä, että läntiset maat tai paikat olivat joskus homogeenisiä – esimerkiksi että kaikki olisivat puhuneet samaa kieltä – ei kestä lähempää tarkastelua. Englannin kieli ja pelkästään sen sanavarasto paljastaa eri hallitsijoiden ja siirtolaisten tulemiset ja menemiset kahden tuhannen vuoden ajan: roomalaisista viikinkeihin, saksilaisiin, normandialaisiin, romaneihin ja niin edespäin. Muuttoliikkeen tahti, liikkuvien ihmisten määrä ja reitit ovat kuitenkin lisääntyneet ja monipuolistuneet sitten 1950-luvun. Esimerkiksi nykyään Iso-Britanniassa asuu enemmän suomalaisia kuin koskaan ennen.
Suomen esimerkki voi tuntua erilaiselta, koska kokonaisluvut ovat pienempiä. Silti muut kielet – virallisten suomen ja ruotsin lisäksi – ovat aina olleet päivittäisessä käytössä koululaisten kotona, ttähän sisältyvät Suomen alueella puhutut kolme saamenkieltä (kaikenkaikkiaan saamenkieliä lasketaan olevan yhdeksän). Surullista kyllä, nämä kielet löytyvät nykyään Unescon uhanalaisten kielten listalta.
Tataarit ovat asuneet Helsingin alueella sadan vuoden ajan. Kun vartuin Espoossa lähellä Helsinkiä, muistan alakoulusta kaksi juutalaista tyttöä, jotka ylpeilivät jiddišin kielen taidoillaan. 1970-luvulla saapuivat vietnamilaiset ja myöhemmin iranilaiset, inkeriläiset, somalialaiset, venäläiset, virolaiset.
Huomaan kysyväni mitä oikeastaan tarkoitetaan ”uudella” ja milloin siitä tuli ”uutta”?
Se, että kaiken kaikkiaan luvut olivat pienempiä, ei oikeuta sitä, että opettajat eivät tunnistaneet oppilaidensa kotikieliä ja odottivat heidän assimiloituvan nopeasti tai selviytyvän hiljaa itsekseen.
Tämä on yhtä totta niin Iso-Britannian kuin Suomenkin kohdalla. Jos nykyinen siirtolaisaalto saa opettajia arvioimaan käytöntäjä uudelleen ja parantamaan niitä, se on pelkästään hyvä asia ja johtaa parempiin lopputuloksiin myöhemmin.Vaikuttaa siltä, että tämän hetken vähemmistöjä (esimerkiksi kielivähemmistöjä) koskevat ”uudet” kysymykset eivät käsittele oikeastaan sittenkään vähemmistöjä. Ne ovat enemmän kysymyksiä meistä kaikista. Olemme kaikki yhteydessä toisiimme. Mikä satuttaa yhtä osaa, satuttaa kaikkia.
Kielellä on väliä
Kielellä on väliä, samoin kuin niillä termeillä, joita käytämme kuvaamaan ihmisiä, käytäntöjä ja pedagogiikkaa. Ei ole helppoa löytää termejä siirtolaisille, etnisille vähemmistölle, kielivähemmistöille tai sille, miten kuvataan koulujen tarjoamaa tukea.
Suomessa termi “maahanmuuttaja” on yleisesti käytössä. Tai “maahanmuuttajataustainen”. Suomesta englanniksi käännettynä tämä tarkoittaa ”sisään muuttajaa” – jotakin joka muuttaa maahan – tai niitä joiden tausta koostuu ”sisään muuttajista”. Silti monien amerikkalaisia tai muiden Euroopan maiden lapsia (ranskalaiset, brittiläiset, saksalaiset…) ei identifioida ”sisään muuttajien” ryhmään. Toisaalta lapset, jotka ovat syntyneet Suomessa, mutta joiden vanhemmat eivät ole, katsotaan kuuluvan ”sisään muuttajiksi”. Itse asiassa toisen vanhemman syntyminen muualla on riittävä syy lapsen määrittelemiseksi ”maahanmuuttajataustaiseksi”. Kuinka monta sukupolvea tämä kestää? Missä vaiheessa nämä lapset hyväksytään suomalaisiksi?
Monikielisyys pikemminkin kuin monikulttuurisuus
Kulttuuri vaihtelee jokaisen nimetyn ryhmän ja alaryhmän sisällä. Olemme kaikki ihmisinä ainutlaatuisia. Samalla kun osa rakastaa saunaa ja makkaraa, toiset arvostavat jotain muuta. Jokaisen suomalaisen identifioiminen saunaa ja makkaraa rakastavaksi on melko typerää. On järkevää välttää kulttuurireduktionismia, eli ajatella suomalaisen kulttuurin edustavan saunaa ja makkaraa eikä juuri muuta. Samoin on syytä välttää kulttuurideterminismiä, eli että kaikilla suomalaiset haluavat oman saunan ja popsivat makkaraa viikoittain. On toki hyvä tiedostaa kulttuurin osuus päivittäisessä elämässä, kun tapaa uusia perheitä eri kieliryhmistä. Se helpottaa kanssakäymistä. Aina on olemassa kuitenkin vaara, että koulujen näkökulmat monikulttuurisuuteen muuttuvat stereotypioita ylläpitäviksi.
Kaikki Intiasta tulevat ihmiset eivät pidä samosasta, eivätkä kaikki karibialaiset teräsrummuista. Kaikki musliminaiset eivät käytä päähuiveja. On usein helpompaa lähestyä ihmisiä kysymällä mitä kieliä he käyttävät, kenen kanssa ja mihin tarkoituksiin.
Näyttöä koulukielen oppimisprosessin nopeuttamisesta
Nykyään on laajasti näyttöä ympäri maailmaa siitä, että kaksikielisyydellä on positiivinen vaikutus lasten kognitiiviseen kehitykseen ja ongelmanratkaisukykyihin – ja ehkäpä myös Alzheimerin viivästyttämiseen vanhemmalla iällä. “Kaksikielisyys” ei tarkoita tässä yhtäläistä sujuvuutta kahdella kielellä. Pikemminkin se tarkoittaa kahden tai useamman kielen käyttöä päivittäisessä elämässä. Lisäksi tutkimustulokset osoittavat, että lapsi jolla on mahdollisuus muodostaa yhteyksiä kotikielen ja koulukielen välillä, oppii koulukielen nopeammin. Jos opettajat ovat todella sitoutuneita nopeuttamaan koulukielen oppimisprosessia, he tarjoavat mahdollisimmat laajat mahdollisuudet käyttää kotikieliä koulussa.
Yhteisöt
Kun poikani syntyivät Lontoossa, olin aktiivisesti mukana perustamassa suomenkielistä lauantaikoulua. Halusin poikieni olevan yhteydessä toisten suomalaislasten kanssa. Halusin heidän leikkivän suomeksi, lukevan ja kirjoittavan suomen kielellä ja muodostavan kontakteja Englannissa asuvan suomalaisyhteisön kanssa. Nykyisin Suomi-kouluja on 160 ympäri maailmaa. Ja arvatkaa mitä? Toiset kielivähemmistöt tekevät juuri samoin ympäri maailman, etenkin kaupungeissa. Portugalilaisten, kreikkalaisten ja turkkilaisten koulujen verkostoja on ympäri maailmaa suurlähetystöjen tukemina. On myös lukuisia muita kielikouluja, kuten mandariinikiinaa opettavia kouluja, joissa tehdään paljon muutakin kuin juhlitaan kiinalaista uutta vuotta ja syödään nuudeleita.
Jos opettajat ovat kiinnostuneita kulttuureista ja monikulttuurisuudesta, nämä kielikoulut ovat parhaita paikkoja vierailla nähdäkseen, millaisia kulttuurisia käytäntöjä on syntynyt. Eri maiden kielikoulut ovat parhaita paikkoja luoda kontakteja ja jopa ystävyyssuhteita. On kiehtovaa nähdä, kuinka yhteisöt arvostavat koulutusta ja koulukieltä, samalla kun ne pyrkivät pitämään lasten kotikieliä elinvoimaisena.
Every time I visit these schools it takes my breath away to see their commitment. Hats off to them all.
Jokaisella kerralla kun vierailen näissä kouluissa, yhteisöjen omistautuminen salpaa henkeni. Hatunnosto heille kaikille.
*Tuula Pirinen (toim.) ’Maahanmuuttajataustaiset oppijat suomalaisessa koulutusjärjestelmässä’. 2015. Kansallinen Koulutuksen Arviointikeskus.
Leena Helavaara Robertson
Leena varttui Suomessa ja päätti 1970-luvulla koulun ja yliopiston välillä tulla Lontooseen noin vuodeksi. Kohtalo puuttui peliin ja hän on asunut Englannissa siitä lähtien. Hän on työskennellyt useissa työ- ja asiantuntijatehtävissä Lontoossa ja sen ympäristössä: opetusavustajana, leikkiryhmän vetäjänä, Suomi-koulun opettajana ja ala-asteen opettajana. Hänen väitöskirjansa vuonna 2004 oli uraauurtava, sillä hän tutki yhden lapsiryhmän lukemaan oppimista kolmella eri kielellä samaan aikaan.
Leena on toiminut opettajana kahdessa brittiläisessä yliopistossa. Tällä hetkellä hän toimii apulaisprofessorina Middlesexin yliopistossa Lontoossa, jossa hän koordinoi tohtoriopintoja kasvatustieteiden osastolla.
Leenan asiantuntemus ja julkaisutoiminta kattaa kulttuuriin, monikieliseen oppimiseen ja koulujen sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyviä teemoja. Hän johtaa Erasmus+ -rahoitteista projektia, jossa tarkastellaan romani- ja siirtolaislapsia sekä heidän kotikieliään. Projekti sisältää opettajien ammatillisen kehittymisen Romaniassa, Suomessa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa.
Leena nauttii lukemisesta, uimisesta ja ajan viettämisestä perheen ja ystävien kanssa sekä Suomessa että Englannissa.