"Taideteosten suojelu ei ole helppoa." - Haastateltavana Siukku Nurminen

Mobius on Suomen Lontoon instituutin ja Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin järjestämä hanke, joka edistää taidealan ja muistiorganisaatioiden ammattilaisten liikkuvuutta. Instituutin uudessa juttusarjassa liikkujat vertailevat lähtö- ja kohdekaupungin erilaisia olosuhteita ja käytäntöjä.

Instituutti haastatteli Mobius -ohjelmaan osallistuvaa, Nykytaiteenmuseo Kiasman vastaavana konservaattorina työskentelevää Siukku Nurmista hänen ajatuksistaan konservoinnista ja liikkuvuudesta.

Mitä teet työksesi?

Olen töissä Kansallisgalleriassa ja siellä sijoitettuna Nykytaiteen museo Kiasmaan. Työskentelen konservaattorina. Nykytaiteen museossa konservointi on enimmäkseen ennaltaehkäisevää. Se tarkoittaa, että emme keskity niinkään vaurioiden korjaamiseen, vaan mietimme, miten teokset voidaan säilyttää tulevaisuutta varten. Mietimme siis varastointia, pakkaamista, käsittelyä, kuljettamista ja sitä, minkälaisissa olosuhteissa tämä tapahtuu. Teemme myös paljon kuntotarkastuksia taideteoksille. Jokainen taloon tuleva teos, tulee se uushankintana tai näyttelyyn, tarkastetaan tullessa ja näyttelyteokset myös pois lähtiessä. Samoin lainattavat teokset tarkastetaan mennen tullen. Uushankinnoille tehdään laajempi tarkastus ja taiteilijaa voidaan haastatella ja kerätä näin tietoa tekotavoista ja materiaaleista.

Puhuit ennaltaehkäisevästä konservoinnista. Mitä se tarkoittaa tarkemmin?

Se on erityisen oleellista koska olen nykytaiteen museossa töissä. Meillä on jonkin verran konservoitavaa, mutta enemmän meidän täytyy keskittyä tulevaisuuteen. Esimerkiksi valo on yleensä teoksille haitallista, minkä takia ne säilytetään pimeässä kokoelmatilassa silloin, kun eivät ole esillä. Tarkkailemme myös, kuinka paljon teokset saavat saada valoa vuodessa. Tarkastamme millaisissa kosteus- ja lämpötilaolosuhteissa teoksia esitetään ja säilytetään. Sen lisäksi mietimme esimerkiksi, minkälaisissa ajoneuvoissa teokset kulkevat, kuka niitä käsittelee ja minkälaisia laatikoita niille tehdään. Ennakoiva konservointi on hirveän laaja alue.

Me myöskin koulutamme henkilökuntaa ja harjoittelijoita sekin on ennaltaehkäisevää konservointia.

Mitä olet tehnyt kahden kuukauden Mobius -jaksosi aikana?

Pääasiallinen tehtäväni on lainojen hoitaminen. Olen tehnyt töitä pääasiallisesti Tate Britanniaan, mutta lisäksi olen tehnyt nykytaiteen näyttelytarkastuksia Tate Liverpoolissa. Olen työskennellyt myös Tate Modernin teosten parissa mm. tarkastanut uuteen lisärakennukseen tulevia teoksia. Olen päässyt testaamaan laserpuhdistuslaitteistoa. Pestini on siis hyvin monipuolinen.
Olen saanut tehdä töitä hyvin itsenäisesti, eikä kukaan ei ole yleensä valvomassa työskentelyäni. Siinä mielessä tuntuu kuin olisin ollut talossa jo pitkään. Se tuntuu tietysti hienolta, että minua arvostetaan ja minuun luotetaan. Minulla on toki pitkä työkokemus taustalla.

Minkä parissa työskentelet tällä hetkellä?

Yves Tanguyn A Thousand Times –teoksen parissa. Tämä on uusi teoshankinta. Aluksi otin teoksesta kuvan ja tein kuvallisen kuntoraportin. Otin maalauksesta myös muutamia yksityiskohta UV-kuvia. Sitten tein teokselle vähäisiä toimenpiteitä, ja isompana operaationa värinkiinnityksen Tämän jälkeen tein uuden kuvaraportin teoksen kunnosta. Tein myös laajemman kirjallisen teosraportin teoksen tekniikoista ja kunnosta. Siinä käydään yksityiskohtaisesti maalauksen rakenne kerros kerrokselta, maalauskankaasta ja pingotuskehyksestä pohjustus-, maali- ja lakkakerrokseen. Tämä kaikki tieto viedään tietokoneelle kokoelmanhallintajärjestelmään.

Onko Suomen ja Britannian konservointitavoissa suuria eroja?

Ei, tavat ovat hyvin samanlaista. Tämä ammatti ja työ on kansainvälinen. Olen saanut koulutukseni Suomessa, mutta työssä haetaan jatkuvasti oppia kansainvälisesti. Kirjallisuus on kansainvälistä, konferenssit ovat kansainvälisiä ja alalla ollaan erittäin verkostoituneita.Käytämme ihan samoja materiaaleja ja tekniikoita. Minulle ei ole tullut vastaan mitään outoa tai vierasta. Enkä usko, että se kun kerron, mitä me Suomessa teemme, herättää mitään kummastusta.

Mitä työkokemus Tate Britainissa on sinulle antanut?

Tämä on ollut suuri mahdollisuus. Minulla on jo ikää, mutta myös kokemusta. Harvemmin tämän ikäisenä enää lähdetään esimerkiksi vaihtamaan työpaikkoja. Minusta on valtavan suuri mahdollisuus päästä kokemaan tällaista, kun yleensä vaihdot on tarkoitettu nuoremmille ihmisille. Ajattelen, että tämän ikäisenä ihmisenä, kun on jo kokemusta, on myös eri tavalla taustaa käsitellä ja nähdä asioita. Nuoriin ihmisiin pitää toki satsata, mutta niin pitää myös vanhoihin. Tällaiset vaihdot ovat erittäin tärkeitä. Ilman Instituutin tukea tällaista ei tulisi tehdyksi, eikä se olisi välttämättä mahdollista, koska vaihdon saamisen tie voi olla hyvin kivinenkin.

Olet työskennellyt urallasi eri aikakausien taiteen parissa. Minkälainen taide sinulle on mieleisintä?

Nykytaide on mielestäni ehdottomasti mielenkiintoisinta. Minulla on yhteensä kolme tutkintoa konservoinnista, joista kaksi viimeisintä olen tehnyt nykytaiteesta. Se on niin monipuolista, yllätyksellistä ja haasteellista. Minä olen alkujani erikoistunut maalauksiin, mutta jo opiskellessani käsittelin myös veistoksia ja paperipohjaisia teoksia. Eikä maalauskaan välttämättä ole enää samanlaista. Usein on aika vaikeaa sanoa, missä menee esimerkiksi maalauksen ja veistoksen tai installaation raja. Taiteilijat käyttävät kaikenlaisia materiaaleja ja työtapoja sekaisin. Se on yksi nykytaiteen tunnusomainen piirre.
Kiasmassa meillä on monipuolisesti kaikenlaisia teoksia. Lisäksi elävät taiteilijat tekevät nykytaiteen alueesta hyvin erilaisen, poikkeuksellisen ja eläväisen.

Nykytaiteilijat kokeilevat usein uusia tekniikoita. Mitä se tarkoittaa konservoinnin kannalta ja ovatko teokset esimerkiksi aina kovin säilyviä?

Teokset eivät tosiaan ole aina säilyviä. Sen takia ennaltaehkäisevä konservointi on niin tärkeää. Onhan myös asioita, jotka vain hajoavat. Esimerkiksi muovin kanssa koko maailma kamppailee. Mutta kaikki maailman nykytaiteen konservaattorit ovat yhteisellä asialla tämän asian edessä. Kun esimerkiksi kemiallinen hajoaminen tulee vastaan se vain loppujen lopuksi voittaa. Nykytaiteessa puhutaankin teoksen elinkaaresta. Sitä käsitettä ei samassa mielessä perinteisessä vanhassa taiteessa tunneta, vaikka onhan vanhassa taiteessakin tietysti taidetta, joka on joutunut elinkaarensa päähän.