• Kuva: Tomi Palsa

    Suomalainen osaaminen näkyy WOW London 2016 -festivaaleilla

    Suomen Lontoon instituutti on iloinen voidessaan jakaa parhaita ideoita ja käytäntöjä suomalaisesta tasa-arvosta ja feminismistä Southbankin vuosittaisessa WOW - Women of the World -tapahtumassa, joka käynnistyy perjantaina 11.3.2016. Globaali WOW-projekti saapuu Suomeen ensimmäistä kertaa maaliskuussa 2017 Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

    Viikonlopun ohjelma sisältää feministisen ajatushautomo Hatun Rosa Meriläisen, Saara Särmän Congrats, you have an all male panel -nettisivun luoja ja Johanna Vehkoon School of Daring -konseptin esittelyn, instituutin yhteiskuntaohjelman johtaja Johanna Sumuvuoren edustaa suominäkökulmaa Childcare Utopia -keskustelussa, Kelan äitiyspakkauksen esittelyn ja instituutin johtaja Pauliina Ståhlbergin itsepuolustuskoulutuksen.

    “Monet naiset on hoksannut pällistellä, miksi joillakin tuntuu olevan pokkaa liiaksi asti, kun taas itseä nolottaa joskus ihan turhaan ja siksi jää suu avaamatta. Me olemme opetelleet nauramaan itsellemme ja paljastamaan pokkamiesten kikat. Olemme pitäneet kehtaamiskouluja toistaiseksi vain Suomessa. On innostavaa päästä WOW Lontooseen jakamaan suomalaisten naisten kehtaamiskokemuksia. Ehkä lontoolaisilla feministeillä on joitain omia ihan villin hauskoja kehtaamishaasteita!” sanoo Rosa Meriläinen Hatusta.

    WOWn tehtävä on taistella sukupuolten tasa-arvon puolesta, juhlia naisten ja tyttöjen saavutuksia kaikkialla maailmassa ja tutkia mitkä seikat estävät tyttöjä saavuttamasta potentiaaliaan. WOWn käynnisti Jude Kelly, Southbank Centerin taiteellinen johtaja 2011 kansainvälisen naistenpäivän 100-vuotisjuhlapäivänä. WOW on vuosien varrella kasvanut kansainvälisesti ja käsittää tällä hetkellä 15 festivaalia viidessä maanosassa. Tapahtumapaikkoina ovat Sydney (Australia), Cardiff (Wales), Alexandria (Egypti), Hargeisa (Somalia), New York (USA), Karachi (Pakistan) and Dhaka (Bangladesh).

    Ohjelma:

    Perjantai 11.3.2016

    Childcare Utopia -keskustelu
    Britannian lastenhoito on yksi kalleimmista maailmassa. Ovatko Pohjoismaat todella selvittäneet tämän ongelman ja mitä Britannia voi meiltä oppia? Suomalaista näkökulmaa edustaa Johanna Sumuvuori Suomen Lontoon instituutista. Tapahtumapaikka: Southbank Centre, Marie Rambert Studio at Rambert, 15.00-16.00.

    Suomalainen äitiyspakkaus on esillä WOWn markkinapaikalla. Suomalainen äitiyspakkaus otettiin käyttöön 1938 vähätuloisille vanhemmille ja sisälsi viltin, lakanoita, vaippoja ja kangasta, josta voitiin tehdä vaatteita vauvalle. Tapahtumapaikka: Southbank Centre, Level 2, Royal Festival Hallin aula, 11.00-17.00

    Lauantai 12.3.2016

    Itsepuolustuskoulutus - vetäjänä Pauliina Ståhlberg, mustan vyön karateka ja Suomen Lontoon instituutin johtaja. Tämä lyhyt koulutus näyttää kuinka suojella itseään uhkaavassa tilanteessa kolmella helpolla askeleella. Tapahtumapaikka: Southbank Centre, 15.00-16.00.

    Sunnuntai 13.3.2016

    The School of Daring - vetäjinä Rosa Meriläinen, Saara Särmä ja Johanna Vehkoo. Tämä sessio voimaannuttaa naisia elämään häpeilemättä ja päästämään irti tarpeettomista paineista. Opimme huomaamaan, mitkä asiat ovat uskalluksen edessä ja vapauttamaan itsemme niistä naurun keinoilla. Tapahtumapaikka: Anya Linden studio Rambert Dance Studios, 15.00-16.00. KONEen säätiö tukee School of Daringia.

    Women of the World Finland Facebook

    Hashtag: #WOWFIN

    Twitter: Women of the World London

Wednesday, 9th March 2016