KOHTI EETTISEMPÄÄ JOURNALISMIA
Raportti journalismityöpajasta “Interpreting Crisis: Reporting on Migration, Asylum Seekers and the Syrian Conflict”, maanantaina 24.10.2016, EFJ, Byssel.
Suomen Lontoon instituutti ja Suomen Benelux-instituutti järjestivät 24.11.2016 pakolaisjournalismia käsittelevän journalismityöpajan yhteistyössä Felmin, The Media Diversity Instituten ja Euroopan journalistiliiton kanssa Brysselin kansainvälisessä mediakeskuksessa. Työpajaan osallistui toimittajia useista maista.Työpaja perustui kahteen raporttiin: Suomen Lontoon instituutin ja Suomen Benelux-instituutin tekemään Pakolaiset ja turvapaikanhakijat sanomalehdissä -lehdistöselvitykseen (tammikuu 2016) sekä Felmin teettämään Syria in Global Media -raporttiin (2015-2016).
Työpajan tavoitteena oli avata keskustelua niistä haasteista, joita journalistit kohtaavat raportoidessaan maahanmuutosta, pakolaisista, turvapaikanhakijoista tai konflikteista. Työpaja keskusteli journalismin ennakkoehdoista ja seurannaisvaikutuksista. Käsittelyssä oli myös raportoinnin haasteet ja niin kutsutun "pakolaiskriisin" käsittely sanomalehdissä.
Ydinkysymyksinä oli, millä eri tavoin pakolaisia ja turvapaikanhakijoita kuvataan mediassa ja onko eettinen, monipuolinen journalismi Syyrian tilanteesta mahdollista.
Tiivistelmä työpajan keskeisistä kysymyksistä
Puolueellisuus
Yksi journalistien suurimmista työssään kohtaamista haasteista konfliktialueilla on objektiivisena pysymisen vaikeus. Objektiivisuuden pyrkimys voi tuoda mukanaan myös henkilökohtaisen turvallisuusriskin. Konfliktialueelta raportoiminen tarkoittaa lähes aina konfliktin yhden osapuolen myötävaikutuksella työskentelemistä. Ne freelance-toimittajat, jotka eivät valitse yhteistyökumppaneita, joutuvat helposti konfliktin kummankin osapuolen epäluottamuksen kohteiksi, mikä vaikeuttaa entisestään lähteiden luottamuksen saamista.
Yksi merkittävä seikka on myös, että mediatalot ostavat usein reportaaseja suoraan freelancereilta sen sijaan, että lähettäisivät konfliktialueelle omia työntekijöitään. Tilanne on freelance-toimittajan kannalta epävarma ja vaarallinen. Ironista kyllä, konfliktin osapuolten edustajat kohtelevat suurille mediataloille työskenteleviä journalisteja kunnioittavammin kuin freelance-journalisteja, jotka ovat haavoittuvammassa asemassa. Yksi tärkeä kysymys on, miten näitä turvallisuuden ja luotettavuuden haasteita voidaan kohdata nykyistä paremmin.
‘’Eurooppalainen kriisi’’
Felmin teettämästä raportista ilmenee, että Syyrian konfliktin uutisointi keskittyy suurelta osin terrorismiin ja konflikteihin, haastateltavien ollessa lähes yksinomaan miehiä. Rauhanneuvotteluille ja humanitaarisen avulle, samoin kuin naisille ja lapsille, annetaan raporteissa huomattavasti vähemmän tilaa. Tämä ei luonnollisesti heijastele todellisuutta. Sanomalehdillä on taipumus käsitellä Syyrian konfliktia eurosentrisestä näkökulmasta, kuvaten konfliktia Eurooppaa uhkaavana kriisinä. ‘’Pakolaiskriisi’’ nähdään samaan tapaan uhkana rauhanomaiselle eurooppalaiselle yhteisölle kuin talouskriisi. Seurauksena on humanitaarisen näkökulman unohtuminen, jolloin hädänalaisessa asemassa olevat ihmiset näyttäytyvät kasvottomana massana, joita ei voi kuvitella osaksi median kuluttajien rauhanomaisia yhteiskuntia.
Medialla on huomattava vaikutus yleiseen mielipiteeseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun, mikä korostaa toimittajien vastuuta. Miten raportointitapoja voisi viedä humaanimpaan suuntaan ja lähemmäs todellisuutta?
Syyrialaisia journalisteja harvoin palkataan tai konsultoidaan Syyrian sodasta raportoitaessa, mikä puolestaan vahvistaa eurosentristä tai läntistä näkökulmaa tapahtumiin. Paikalliset toimittajat kohtaavat paljon ennakkoluuloja, sillä heidän oletetaan toistavan konfliktin eri osapuolten propagandaa. Paikalliset toimittajat ymmärtävät kuitenkin paremmin paikallista kulttuuria ja konfliktista kärsivien ihmisten kokemuksia. Miten voisimme ottaa paikalliset toimittajat paremmin huomioon ja osallistaa heidät raportointiin omasta maastaan?
Median eettisyys on kohdannut haasteita Syyria-raportoinnissa. Perinteiset eettiset normit ja moraalisen käytänteet on usein unohdettu, mikä puolestaan heijastaa uudenlaista avoimuutta ja suoruutta, jonka yksi seuraus on sosiaalisen median vihapuhe. Miten voidaan varmistaa, että journalismin eettisiä standardeja noudatetaan?
Työpajassa syntyneitä ratkaisuehdotuksia
Brysselin työpajan keskusteluista nousi esiin muutamia ehdotuksia edellä esitettyjen kysymysten jatkokehittelyä varten.Ensinnäkin toimittajien välinen solidaarisuus on elintärkeä osa toimittajien keskinäistä ymmärrystä ja ammatillista yhteistyötä. Solidaarisuus tarkoittaa tässä yhteydessä turvallisuudesta huolehtimista ja lisääntynyttä avoimuutta, mitkä puolestaan parantavat raportoinnin laatua ja kattavuutta. Yhteistyö madaltaa myös kynnystä työskennellä paikallisten toimittajien kanssa. Toimittajien välisen, laajapohjaisen yhteistyön kehittäminen vaatisi yhteistyötä myös kansalaisjärjestöjen kanssa.
Toiseksi toimitusten tulisi keskittyä selkeämmin eettisen näkökulman esiintuomiseen. Journalismin eettisiä ohjeita on tarjolla runsaasti. Ongelma on, että raportoinnissa nämä ohjeet usein sivuutetaan, kuten käy ilmi myös työpajassa käsitellyistä raporteista. Raportointiprosessi tulisi tehdä läpinäkyväksi, mikä mahdollistaisi keskustelun myös eettisyydestä. Avoin seuranta- ja arviointiprosessi voisi kannustaa journalismin eettisten ohjeiden tarkempaan noudattamiseen. Tavoitteena tulisi olla uudenlaisen kriisiraportoinnin mallin luominen.
Lopuksi työpajassa tultiin siihen tulokseen, että mediakasvatuksen ja medialukutaidon kehittämiseen pitäisi keskittyä enemmän jo peruskoulutuksessa. Tämä on viime kädessä kiinni myös yhteiskunnallisista päättäjistä, joilla on mahdollisuus vaikuttaa valtakunnallisiin opetussuunnitelmiin sekä peruskoulu- että korkea-asteella. Vaikka tavoitteena on, että toimittajat sisäistävät laajasti journalismin eettiset ohjeet, ei voida olettaa että kaikki saavat niihin tarpeeksi perehdytystä. Ammatillinen yhteistyö rakentuu nopeasti, mutta on otettava vastuuta myös siitä, että ihmiset oppivat tarkastelemaan mediaa kriittisesti.
Emma Mether, harjoittelija, Suomen Benelux-instituutti
Johanna Sumuvuori, yhteiskunta- ja kulttuuriohjelman päällikkö, Suomen Lontoon instituutti