• Taiteen tohtori Jaakko Nousiainen aloittaa Suomen Lontoon instituutin taide- ja kulttuuriohjelman päällikkönä tammikuusta 2017 alkaen.

    “Jaakko Nousiainen on mediakulttuurin asiantuntija, jolla on vahva ymmärrys digimedian ja –designin sekä uusien teknologioiden mahdollisuuksista. Taide- ja kulttuuriohjelmamme keskittyy nykytaiteeseen, sirkukseen ja muotoiluun - myös digitaaliseen designiin. Jaakko tuo dynaamiseen tiimiimme teknologiakeskeistä osaamista, jonka avulla toteutamme yhä kunnianhimoisempia projekteja”, sanoo Pauliina Ståhlberg, Suomen Lontoon instituutin johtaja.

    Jaakko Nousiaisella on monialainen tausta taiteen tekijänä ja tuottajana. Viime vuosina hän on tutkinut esitystaiteiden mediatisoitumista, sekä ohjannut ja käsikirjoittanut uutta oopperaa mobiilipäätelaitteille. Hänen näyttämöohjauksiaan on nähty Helsingissä, Lontoossa, Berliinissä ja Tokiossa. Nousiainen on myös digimedian ammattilainen ja hän on toiminut muun muassa uusien medioiden kehityspäällikkönä Yleisradion kulttuuri- ja asiaohjelmissa. Hän on erityisen kiinnostunut taiteen ja uusien teknologioiden rajapinnasta.

    Nousiainen on väitellyt taiteen tohtoriksi Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnasta ja sitä ennen hän on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolta. Ennen Lontooseen muuttoa hän on asunut pitkään Saksassa ja Japanissa.

    “On hienoa päästä työskentelemään instituutissa minulle läheisten teemojen parissa. Taiteilijoiden ja suunnittelijoiden äänet on tärkeää saada kuuluviin entistäkin voimakkaammin näinä haastavina aikoina. Olen iloinen, että saan mahdollisuuden yhdistää Suomen, Britannian ja Irlannin luovat voimat.” sanoo Jaakko Nousiainen.

    Lisätietoa:

    Pauliina Ståhlberg

    +44 7711 008792

    pauliina.stahlberg@finnish-institute.org.uk

Wednesday, 28th December 2016