• Suomalainen sarjakuvakylä Pohjois-Englantiin lokakuussa

    Suomen Lontoon instituutti pystyttää suomalaisen kylän The Lakes International Comic Art Festival -tapahtumaan Kendalin kaupunkiin lokakuussa. Festivaali, joka järjestetään 13.-15.10. Cumbrian maakunnassa, tuo Kendaliin vuosittain ison joukon alan tunnetuimpia kansainvälisiä nimiä.

    The Finnish Village avataan 14. lokakuuta Kendal Collegen Arts & Media -kampuksella. Kylässä järjestetään suomalaisen nykysarjakuvan näyttely, jossa on esillä muun muassa Johanna Rojolan, Petteri Tikkasen ja Emmi Valveen töitä. Edellä mainittujen taiteilijoiden lisäksi festivaaleilla vierailevat myös Tove Janssonin elämäkerran kirjoittanut Tuula Karjalainen ja Muumi-yhtiötä edustava Sophia Jansson. Yksi suomalaisen kylän tärkeimmistä elementeistä on sauna, jonka ympärillä järjestetään myös kulttuuriohjelmaa.

    Suomen Lontoon instituutti tuo festivaaleille myös Tove Janssonin elämästä kertovan valokuvanäyttelyn Tales from the Nordic Archipelago. Näyttely on aiemmin ollut esillä Lontoon ICA:ssa (The Institute of Contemporary Arts). Lisäksi tapahtumassa esitetään kaksi Janssonin elämästä kertovaa dokumenttia ja kokopitkä Muumi-animaatio.

    Yksi festivaalin isoimpia näyttelyitä on Janssonin tuotannosta inspiraationsa ammentanut Archipelagogo, joka on saarista ja niiden asukkaista koostuva fantasiamaailma. Näyttelyn takana ovat brittiläiset taiteilijat Jonathan Edwards ja Louise Evans, jotka ovat yhdistäneet ääntä, kuvataidetta ja 3D-mallinnoksia mielikuvitukselliseksi kokonaisuudeksi.

    "Olen ylpeä yhteistyöstämme Kendalin sarjakuvafestivaalin kanssa, koska voimme nostaa esiin suomalaista nykysarjakuvaa kansainvälisellä areenalla. Suomi tunnetaan muun muassa siitä, että naisten osuus sarjakuvataiteilijoista on verraittain suuri ja meillä luetaan sarjakuvia väkilukuun suhteutettuna kolmanneksi eniten maailmassa", toteaa Pauliina Ståhlberg, Suomen Lontoon instituutin johtaja.

    Tänä vuonna yksi festivaalin päätähdistä on espanjalaissyntyinen Sergio Aragonés, jonka tunnetuimpia töitä ovat hänen MAD-lehteen tekemänsä piirrokset. Festivaalilla jaetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös hänen nimeään kantava International Award for Excellence in Comic Art -palkinto.

    Katso videohaastattelut viime vuoden festivaalista Johanna Rojolan kanssa TÄSTÄ ja Petteri Tikkasen haastattelu TÄSTÄ

    Lisätietoja:
    Johanna Sumuvuori, johanna.sumuvuori@fininst.uk, puh: +44 (0)77 4895 0741, www.fininst.uk

    The Lakes International Comic Art Festival 13.-15.10. https://www.comicartfestival.com/
    Archipelagogo, 3.10.-4.11.2017, Wildman Gallery, Kendal
    The Tales from the Nordic Archipelago, 1.10.-2.11.2017, Kendal Museum

Wednesday, 11th October 2017