• HENKILÖKUNTA

    Suomen Lontoon instituutin henkilökuntaan kuuluu neljä vakituista työntekijää sekä säännöllisesti vaihtuvia harjoittelijoita.

  • Kuva: Niklas Nabb

    Pauliina Ståhlberg
    Johtaja

    Pauliina valittiin Lontoon eurooppalaisten kulttuuri-instituutioiden verkoston varapresidentiksi 2017.§1q Hän on tehnyt pitkän uran media-alalla elokuvasta televisioon muun muassa toimittajana, ohjaajana ja tuottajana. Viimeksi hän on työskennellyt Yleisradion suositussa asiaohjelmassa. Hän on myös toiminut Ateneumin viestintä- ja varainhankintapäällikkönä. Pauliina on kiinnostunut sananvapaudesta ja naisten oikeuksista ja onkin kouluttanut naistoimittajia Afganistanissa. Pauliina on opiskellut Helsingin yliopistossa, University of Glasgow’ssa ja University of Strathclydessa ja tekee parhaillaan toista maisterintutkintoaan Lontoon taideyliopistossa. Aktiivisena neljän lapsen äitinä hän hän harrastaa muun muassa sukellusta, nykytaidetta ja karatea, jossa hänellä on musta vyö.

  • Kuva: Niklas Nabb

    Jaakko Nousiainen
    Taide- ja kulttuuriohjelman päällikkö

    Jaakko Nousiaisella on monialainen tausta taiteen tekijänä ja tuottajana. Viime vuosina hän on tutkinut esitystaiteiden mediatisoitumista, sekä ohjannut ja käsikirjoittanut uutta oopperaa mobiilipäätelaitteille. Hänen näyttämöohjauksiaan on nähty Helsingissä, Lontoossa, Berliinissä ja Tokiossa. Nousiainen on myös digimedian ammattilainen ja hän on erityisen kiinnostunut taiteen ja uusien teknologioiden rajapinnasta. Nousiainen on väitellyt taiteen tohtoriksi Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnasta. Vapaa-ajallaan hän on kiinnostunut Japanilaisesta kulttuurista ja on intohimoinen vinyylien keräilijä.

  • Kuva: Niklas Nabb

    Anita Rockman
    Hallintosihteeri

    Anita on työskennellyt hallintosihteerinä yrityksille kuten Paget Research Limited ja Neste UK Ltd. Hän on asunut Lontoossa 80-luvun alusta lähtien, ja instituutissa hän aloitti vuonna 1996. Anita vastaa instituutin hallinnosta, maksuliikenteestä sekä instituutin yleisestä ylläpidosta. Anita nauttii teehetkistä, puutarhanhoidosta, vanhojen löytöhuonekalujen entisöinnistä ja pitää instituutin pystyssä silloinkin, kun kaikki muu kaatuu.

  • HARJOITTELIJAT

    Suomen Lontoon instituutti tarjoaa vuosittain useita eri harjoittelupaikkoja taiteen ja kulttuurin, yhteiskuntatutkimuksen, median sekä hallinnon alalta.

    Media ja kulttuuri

    Sara Forsius opiskelee Mediakulttuuria Ammattikorkeakoulu Arcadassa. Vapaa-ajallaan Sara haahuilee Lontoon kaduilla, viettää aikaa museoissa sekä maalaa ja valokuvaa.

    Taide ja kulttuuri

    Leena Vaskin on taidehistorian maisteriopiskelija Helsingin yliopistossa ja kirjoittaa gradua Kotiopettajattaren romaanin englanninkielisten laitosten kuvituksista. Hän on opiskellut taiteita ja tsekkiläistä kulttuuria vaihto-opiskelijana Prahan Kaarlen yliopistossa ja luovaa kirjoittamista Oriveden opistolla ja Nuoren Voiman liiton kirjoittajakoulutuksessa. Leena on intohimoinen kotileipuri ja blues-tanssija, joka nauttii vapaa-ajallaan jazz-musiikista, elokuvista ja pitkistä kävelyretkistä.

    Yhteiskuntaohjelma

    Jenni Viitala on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta. Jenni nauttii kirjoittamisesta, lukemisesta ja tutkimusmatkailusta ympäri Lontoota ja maailmaa. Jennillä on kuiva huumorintaju ja hän haaveilee kissasta.

    Media ja viestintä

    Iida Lindfors on 23-vuotias liiketalouden opiskelija, jolle muutto Lontooseen on jo vuosia ollut suuri unelma. Uutena viestintäharjoittelijana hän toivoo saavansa oppia paljon uutta ja kartuttaa hienoja kokemuksia. Ennen muuttoa Lontooseen, hän ehti hetken työskennellä kotikaupungissaan Turussa, josta tie vei pian taas ulkomaille.

Monday, 21st January 2013