• Ravintolapäivä tulee Lontooseen

    Ravintolapäivä juhlii ravintola- ja ruokakulttuuria ja yhteisöllisyyttä. Ravintolapäivänä kuka tahansa voi perustaa päiväksi ravintolan, kahvilan, kioskin tai katukeittiön kotiin, puistoon, toimistoon, rannalle tai kadunkulmaan.

    Helmikuun 17. päivä tapahtuma tulee Lontooseen toista kertaa. Mukaan rekisteröityneet ravintolat tulevat tarjoamaan muun muassa viiden ruokalajin vegaaniaterian, modernia pohjoismaista ruokaa tanskalaisella otteella sekä italialaistyylistä pizzaa, joka paistetaan suomalaisen yrittäjä Kristian Tapaninahon kehittämässä, kannettavassa pizzauunissa. Lontoossa ravintolapäivä järjestettiin ensimmäisen kerran 2012 marraskuussa.

    Ensimmäinen ravintolapäivä järjestettiin Helsingissä toukokuussa 2011 ja nykyään se pidetään neljä kertaa vuodessa, noin kolmen kuukauden välein. Tapahtuma syntyi helsinkiläisten ystävysten, valokuvaaja Antti Tuomolan, N2-mainostoimiston luovan ajattelijan ja instituutin HEL/LO-Let’s Talk -puhujan, Olli Sirénin sekä We Love Helsinki -yhteisön perustajan Timo Santalan keksimästä ideasta: he olivat turhautuneita ravintolan perustamiseen liittyvään sääntöviidakkoon ja byrokratiaan ja halusivat antaa ihmisille mahdollisuuden tehdä jotain ruokaan liittyvää helposti ja hauskasti. Sana tapahtumasta kulki nopeasti suusta suuhun ja levisi sosiaalisessa mediassa – nyt ravintolapäivää on vietetty jo 36 eri maassa ja yli 3000 pop-up -ravintolaa on ottanut siihen osaa.

    “Ravintolapäivän valtava suosio ja nopea leviäminen ympäri maailmaa häkellyttää mutta kertoo siitä, että kyseessä on kaivattu konsepti. Ihmiset haluavat vaikuttaa omaan elinympäristöönsä ja ruoka on helppo tapa tehdä se – kaikki voivat tehdä ravintolastaan oman näköisensä”, sanoo Kirsti Tuominen, yksi ravintolapäivän taustalla vaikuttavista aktiiveista.

    Lisätietoa:
    restaurantday.org

  • Tuomas Sarparanta: Ravintolapäivä 19.5.2012