Kaupunki, media ja paikallisuus


Ohjelmassa tutkitaan paikallisten yhteisöjen ja paikallismedian suhdetta muuttuvassa mediaympäristössä. Erityistarkastelussa ovat käynnissä olevaan television digitalisointiprosessiin liittyvät kansalaisyhteiskunnan haasteet. Ohjelman hankkeet tarjoavat toimintaympäristön taiteilijoille, jotka tuottavat muuttuvalle mediakentälle uusia sisältöjä, teknologioita ja tuotantomalleja.

Ohjelman tavoitteena on synnyttää paikallismediaan liittyvää keskustelua sekä edistää verkottumista ja osaamisen levittämistä.

media facades festival 2010
Kuva: Media Facades Festival 2010 - Giants of the Hood

UUSI TELEVISIO SYNTYY KADUILLA JA YHTEISÖISSÄ

Kansainvälinen asiantuntijaryhmä kokoontui kesäkuussa 2011 Suomen Lontoon instituutin ja Ison-Britannian johtajavan digitaalisen kulttuurin keskuksen FACT:in (Foundation of Creative Art and Technology) kutsumana Liverpoolissa keskustelemaan yhteisö- ja paikallismedian asemasta, jakamaan parhaita käytäntöjä ja pohtimaan taiteilijoiden roolia uusien television julkaisualustojen ja tuotantotapojen kehittämisessä. Lue lisää

KAUPUNKIMEDIAA LIVERPOOLISSA JA HELSINGISSÄ

Suomen Lontoon instituutti on käynnistänyt kahden yhteisötelevision välisen, mediataiteeseen keskittyvän residenssin. Liverpoolilaisen Tenantspinin ja helsinkiläisen m2hz:n taiteilijaryhmät vierailivat vuorotellen Liverpoolissa ja Helsingissä. Vaihtoprojektin tuloksena syntyneet työt ovat osa eurooppalaista Media Facades 2010 -festivaalia, johon osallistui 20 kansainvälistä taiteilijaa. Lue lisää

JUHANA MOISANDER ABANDON NORMAL DEVICES -FESTIVAALILLA

Juhlistaakseen 25-vuotisjuhlaansa, Manchesterissä sijaitseva Cornerhouse-kulttuurikeskus esittävää 20 taiteilijan kunnianhimoisen ryhmänäyttelyn 'Unspooling - Artists & Cinema'. Näyttely on osa 1.-7. lokakuuta järjestettävää Abandon Normal Devices -festivaalia. Suomalaisia festivaalilla edustaa taiteilija Juhana Moisander. Lue lisää

SUOMALAINEN INDIE TÄHDITTI AV FESTIVALILLA

Suomalaiset Shogun Kunitoki ja Kiila esiintyivät kansainvälisessä elektronisen ja visuaalisen taiteen, musiikin ja liikkuvan kuvan festivaalissa, AV Festival 10:ssä. UK:n lippulaivafestivaalina pidetyn tapahtuman vuoden 2010 teemana oli energia eri muodoissaan. Lue lisää

SUOMALAINEN DOKUMENTTIELOKUVA NICE 2009 -FESTIVAALILLA

Kaksi suomalaista kaupunkidokumenttia käynnistivät NICE 2009 -festivaalin Liverpoolissa - Peter von Baghin Helsinki, Forever sekä Hannes Vartiaisen ja Pekka Veikkolaisen yhteisteos Hanasaari (2009). Suomen Lontoon insituutin ohjelmanjohtaja Hanna Harris oli yksi tilaisuuden vieraspuhujista. Lue lisää

POP-UP LANDSCAPES - SELVIYTYMINEN MUUTTUVISSA TILOISSA

Pop-Up Landscapes on eurooppalainen projekti, jossa kehitetään tapoja ja työkaluja hahmottamaan muuttuvia tiloja sekä ihmisen ja maiseman erottamatonta yhteyttä Bristolista Barceloonaan ja Kemiöstä portugalilaiseen maalaiskylään. Taide -ja tutkimusprojektin ensimmäinen vaihe esiteltiin 29. toukokuuta 2009 Bristolin Pervasive Media Studiossa. Lue lisää

ISEA 2009

Suomalainen mediataide oli esillä ISEA 2009 -symposiumissa: monialainen residenssi M.A.R.I.N Itämerellä ja Andy Bestin ja Merja Puustisen yhteistyö Empty Stomach. Lue lisää