Reindeerspottingin ohjaaja ehdolla OpenCity -elokuvafestivaalilla Lontoossa

  • reindeer1

    Kohua herättäneen Reindeerspotting - Pako Joulumaasta -dokumentin ohjannut Joonas Neuvonen on ehdolla paras uusi elokuvaohjaaja -kategoriassa OpenCity -dokumenttielokuva- festivaalilla 16.-19.6.

    Lontoon suurimman dokumentteihin keskittyvän festivaalin ohjelmassa nähdään toistasataa kansainvälistä elokuvaa, ja sen arvovaltaiseen tuomaristoon kuuluu nimekkäitä elokuvantekijöitä kuten Christi Pulus ja Pawel Pawlikowski.

    Reindeerspotting herätti Suomessa runsaasti keskustelua ilmestyessään keväällä 2010. Dokumentti on kaunistelematon kuvaus rovaniemeläisten narkomaanien arjesta, ja se seuraa päähenkilö Janin kamppailua pikkurikosten ja kovien huumeiden maailmassa. Taistelussa hän on menettänyt elämästään viisi vuotta ja velkojille kaksi sormea. Hän haaveilee ulkomaille muutosta ja etenkin Pariisista, rajoittamattoman Subutexin ihmemaasta.

    Ohjaaja Joonas Neuvonen oli vuosia sitten kuvattaviensa kanssa samassa tilanteessa, eläen sosiaalitukien ja päivittäisen huumeidenkäytön maailmassa. Hän alkoi kuvata omaa kaveripiiriään videokameralla ja koostaa kertyneestä materiaalista elokuvaa. Elokuva vie katsojan keskelle dramaattisia tapahtumia, mutta ei hetkeksikään unohda päähenkilönsä inhimillisyyttä.

    Ensimmäistä kertaa järjestettävä Open City -dokumenttifestivaali on suunnattu niin elokuva-alan ammattilaisille kuin kaikille dokumenttielokuvista kiinnostuneille. Sen ohjelmistoon kuuluu elokuvia laajasti eri aiheista, arkielämän erikoisuuksista rikollisuuden ilmentymiin eri puolilla maailmaa. Festivaali tarjoaa klassikkodokumentteja, ensi-iltoja sekä työpajoja. OpenCityn päätapahtumapaikat ovat Prince Charles Cinema sekä University College London.

    "On hienoa saada Lontooseen dokumenttifestivaali, joka kokoaa yhteen sekä alan ammattilaiset että suuren yleisön. Parhaimmillaan dokumenttielokuvat kykenevät menemään tavanomaisen tuolle puolen ja paljastamaan arjen moniulotteisuuden, runouden ja siinä piilevät mysteerit" Pawel Pawlikowski, Moninkertainen BAFTA-voittaja ja Open City -tuomari toteaa.

    Lue lisää: OpenCity