Nykytaidetta Turun saaristossa

  • Kansainvälinen nykytaidenäyttely Contemporary Art Archipelago (CAA) tuo kesällä 2011 Turun saaristoon yli 20 uutta teosta tai tapahtumaa sekä kansainvälisiltä että saaristossa asuvilta taiteilijoilta. Näyttelyn on kuratoinut Taru Elfying.

    CAA:n teemana on saaristo ja sen tulevaisuus ainutlaatuisena ja muutoksessa olevana elinympäristönä.

    Näyttely on koettavissa eri puolilla saaristoa, niin risteilijöiltä kuin pienveneistä, maanteitse, yksinäisellä luodolla tai lautalla. Ne saattavat saada muotonsa henkilökohtaisina kertomuksina, saariston elokuvallisina sci-fi visioina, vedenalaisena kasvienhoitona tai lasisena luonnonketona. Taiteilijat ovat syventyneet mm. saariston omaleimaiseen elämäntapaan tai toiveisiin, joita ihmiset saaristoon ja mereen kohdistavat. Turun saaristoa ja Itämeren aluetta heijastellaan myös suhteessa globaaleihin kysymyksiin.

    Näyttelyn viraat pääsevät osallisiksi saariston tarinoista esimerkiksi Renja Leinon näyttelyn kautta, johon on koottu saaristolaisten kokemuksia tuulesta. Nomeda & Gediminas Urbonas puolestaan tutkii perinteisen elämäntavan ja uuden teknologian kohtaamisia lampaiden ja näiden elintapojen kautta.

    Näyttely kuuluu Turku 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki -hankkeen ohjelmistoon.

    Lue lisää: CCA