Tiedeinstituuttifoorumi
esittäytyy Tieteen päivillä

logo cropattu

Seitsemän suomalaisen tiede- ja taideinstituutin yhteenliittymä osallistuu Tieteen päiville ja Tieteiden yöhön 9.–10.1.2013 Helsingissä.

Tieteen päivät on suurelle yleisölle suunnattu, kaikki tieteenalat kattava tapahtuma, jossa eri alojen tutkijat kertovat tieteen mahdollisuuksista ja tutkimuksesta. Tieteen päivien ohjelman runkona toimii tietyn teeman ympärille rakentuva luentosarja - tämän vuoden teemana on Kriisi - uhka ja alku.

"Foorumilla on tähän teemaan annettavaa: Japani on kokenut maanjäristykset ja ydinvoimalavuodon, Kreikka on keskellä talouskriisiä ja Lähi-itä käy läpi historiallista murrosvaihetta", sanoo Tiedeinstituuttifoorumin ja Suomen Lähi-idän instituutin johtaja Ari Kerkkäinen.


Tiedeinstituuttifoorumi on ulkomailla toimivien suomalaisten tiedeinstituuttien sekä ja tutkimusta tekevien kulttuuri-instituuttien toukokuussa 2012 perustama yhteenliittymä, johon myös Suomen Lontoon instituutti kuuluu. Foorumin tavoitteena on edistää tiedeinstituuttien välistä yhteistyötä ja vahvistaa instituuttien asemaa osana suomalaista tutkimusjärjestelmää. Foorumi muun muassa käynnistää yhteisiä tutkimushankkeita ja virittää yhteiskuntapoliittista keskustelua.

Suomen Lontoon instituutin lisäksi tiedeinstituuttifoorumiin kuuluvat Ateenan, Japanin, Lähi-idän, Rooman ja Saksan instituutit.

Tieteiden yö on Tieteen päivien yhteydessä torstaina 10.1. järjestettävä yleisötapahtuma.

Tiedeinstituuttifoorumin paneelit Tieteen päivillä:
Tiedenistituuttien kokemuksia ja tulkintoja kriiseistä I-II
Yliopiston pienessä juhlasalissa 9.1. klo 10-14.15.

Tiedeinstituutti esittäytyy Tieteiden yössä:
Tieteiden talolla 10.1. klo 19-20

Lisätietoa Tieteen Päivistä:
www.tieteenpaivat.fi