• Instituutin MADE BY -haastattelusarjassa taiteilijat, suunnittelijat ja tekijät kertovat omin sanoin prosessista, jonka aikana ideasta työstetään konkreettinen lopputulos.

    Espanjassa asuvan suomalaisen taiteilijan Riiko Sakkisen (s. 1976) töitä on esillä yhteisnäyttelyssä “The Language of Lists” Bury Art Museumissa osana Text Festivalia 2.5-9.7. Text Festival on kansainvälinen tapahtuma, jossa tarkastellaan modernia kielitaidetta. Riikon esillä olevat teokset ovat erilaisia listoja häntä kiinnostavista aiheista.

    Tein ensimmäisen listapiirrustukseni melkein kymmenen vuotta sitten. Kopioin siihen kuuluisan Big Mac -indeksin. Se oli mukana gallerianäyttelyssäni Belgiassa ja myytiin heti avajaisissa. Olin ihmeissäni, että ihmiset kiinnostuivat teosesta, jonka kuka tahansa voisi tehdä. Ehkä se juuri onkin vaatimattomien teosteni lumo. Paras taide on mielestäni sellaista, jonka tekeminen ei vaadi rahaa tai erityisiä taitoja ja välineitä.

    Toinen teokseni näyttelyssä on kirjoitettu Starbucksin pahvimukeihin, joihin laitetaan aina asiakkaan nimi. Olen kirjoittanut niihin maailman vaikutusvaltaisimpien ihmisten nimet. Edellinen versio teoksesta oli esillä kaksi vuotta sitten Damaskoksessa, jossa pidin näyttelyn sisällissodan keskellä. Teoksen merkitys on varmaan erilainen Buryssa, vaikkei sielläkään ole Starbucksin kahvilaa.

    Osa listoista on kopioitu valmiista listoista, toisiin saan ensin idean ja kokoan ne itse. Jotkut listat ovat valmiita parissakymmenessä minuutissa ideasta teokseksi, mutta osaan olen kerännyt materiaalia kuukausia. Vaikka listan tekeminen olisikin yksinkertaista, innostun yleensä lukemaan aiheesta laajasti.

    Minua kiehtoo listoissa se, että kaikki kirjoittavat niitä. Myös ne, jotka eivät kirjoita mitään muuta kirjoittavat muistilistoja ja ostoslistoja. Listat ovat primitiivisiä. Jos emme osaa kuvailla ja selittää asiaa, voimme tehdä siitä listan. Listat voivat olla myös pelottavia ja vakavia - huhutaan että espanjalaisessa pikkukylässäni fasisteilla on lista vasemmistolaisista, jotka he aikovat teloittaa kaapatessaan vallan.

    Teokseni näyttävät maailman sellaisena kuin se on tai ainakin millaisena minä sen näen. Teoksissani ei ole mitään sanomaa. Sanoma olisi katsojan aliarvioimista. Toisaalta taiteellisella toimillani ja aktivisimillani haluan kukistaa kapitalismin ja edesauttaa sosialistisen maailman syntymistä, mutta sen ei tarvitse näkyä yksittäisissä teoksissa. Koen onnistuvani töissäni parhaiten, kun pystyn muuttamaan jonkun tapaa katsoa arkisia asioita, kuten uutisia tai supermarketin erikoistarjouksia.

    Tulevaisuudessa haluaisin elää sosialismissa. Jos se ei onnistu, niin haluaisin ansaita työlläni tarpeeksi elääkseni espanjalaisen alemman keskiluokan elämää. Minut on myös kutsuttu pitämään yksityisnäyttely Bury Art Museumiin kahden vuoden kuluttua. Se tulee olemaan ensimmäinen yksityisnäyttelyni museossa Suomen ulkopuolella. Toivon, että saan museon näyttelytilojen lisäksi puodin Buryn markkinoille.

    The Language of Lists, Bury Art Museum 2.5-9.7


    Riiko Sakkinen
    The Language of Lists