• The Games Europe Plays - BODY <> TECH

    The Games Europe Plays -pelinäyttelysarjan toinen tapahtuma keskittyy pelimaailman kehoteknologiaan. Ensimmäinen näyttely järjestettiin Suomen Lontoon instituutissa keväälla 2016 yhteistyössä EUNIC Londonin kanssa. The Games Europe Plays - BODY <> TECH -näyttely on esillä Stephen Lawrence Galleryssa Greenwichin yliopistolla 7.7 - 26.8.

    The Games Europe Plays - BODY<>TECH -näyttely tutkii kehoa aina sen piilossa olevista mikrobakteereista vartalon digitaalisiin inkarnaatioihin. Näyttely tarkastelee kuinka digitaalinen teknologia auttaa meitä toipumisessa ja kuinka se voi myös järkyttää terveyttämme. Taiteilijat ja pelintekijät Iso-Britanniasta ja muualta Euroopasta esittelevät interaktiivisia töitään näyttelyssä samalla visioiden, kuinka me pidämme huolta virtuaalisista ja fyysisistä kehoistamme tulevaisuudessa.

    “Olemme iloisia saadessamme koordinoida näin laajaa eurooppalaista yhteistyöprojektia ja työskennellä useasta eri maasta tulevan taiteilija- ja partneritiimin kanssa”, sanoo Suomeen Lontoon instituutin johtaja Pauliina Ståhlberg.

    Tohtori Eija Mäkirinta osallistuu torstaina 7.7. pidettävään keskustelutilaisuuteen Greenwichin yliopistossa. Eija Mäkirinta on käyttäytymistieteiden tohtori, Altogamesin toimitusjohtaja ja perustaja sekä kouluttaja ja ammattimuusikko. Hän on kehittänyt kansainvälisesti merkittävän valmennusmenetelemän, joka yhdistää muusikoiden ammattitaitoa, esiintymistä ja hyvinvointia.

    Pyydämme kiinnostuneita ilmoittautumaan keskustelutapahtumaan täällä.

    The Games Europe Plays on EUNIC Londonin projekti, jonka ovat koordinoineet Suomen Lontoon Instituutti ja body>data>space. Czech Centre, British Council, the Arts Council England, Greenwichin yliopisto, Italian Cultural Institute ja Alankomaiden suurlähetystö tukevat tapahtumaa yhteistyössä Nestan Future Festin ja London Games Festivalin kanssa.

    Näyttely on avoinna yleisölle 7.7–26.8. tiistaista perjantaihin klo 11-17 ja lauantaina klo 11-16.

Thursday, 7th July 2016