TV LIKE US
  • Suomen Lontoon instituutin julkaisu TV LIKE US tuo yhteen yhteisötelevision kanssa työskenteleviä taiteilijoita, tutkijoita ja teknologiakehittäjiä.

    Kirjan artikkelit osoittavat, että televisiolla on edelleen tiukka ote kollektiivisesta mielikuvituksestamme. Yhteisötelevisiosta on tulossa tärkeä tekijä muuttuvalla mediakentällä. Yhteisötelevisio vahvistaa kansalaisuutta, kertoo tarinoita ja auttaa yhteisöjä saamaan äänensä kuuluviin yhdessä tekemisen kautta. TV LIKE US kattaa aiheita taiteilijatelevisiosta avoimiin media-alustoihin. Kirjassa esitellään tapauksia, metodeja ja ideoita elävän paikallisen televisiokulttuurin takaa.

    TV LIKE US tutustuttaa lukijan mm. kansainvälistä mainetta niittäneeseen liverpoolilaiseen tenantspin-yhteisökanavaan, taiteilijaduo Somewheren (Karen Guthrie and Nina Pope) TV Swansongiin, sekä avoimien formaattien ja työskentelytapojen uusiin tuuliin Helsingissä (M2HZ), Lontoossa (Deptford.TV, #media2012) ja Dublinissa (Dublin Community TV).

    TV LIKE US, toimittanut Hanna Harris yhdessä Suvi Kukkosen, Olli-Matti Nykäsen ja Jenni Tuovisen kanssa. Kirjoittajina Sarah Cook, Jarmo ‘Elukka' Eskelinen, Patrick Fox, Karen Guthrie, Adnan Hadzi, Hanna Harris, Teppo Hudson, Kathy Rae Huffman, Andy Miah, Tamar Millen, Ciaran Moore, Jenni Niemiaho, Mark Saunders, Laura Sillars, Mike Stubbs, Minna Tarkka ja Emmi Vainio. Julkaisija Suomen Lontoon instituutti.

    TV LIKE US on toinen julkaisu Suomen Lontoon instituutin uudessa Reaktio-sarjassa. Sarjan kirjat ovat vastauksia ja reaktioita keskeisiin ajankohtaisiin kysymyksiin. Niiden tarkoitus on herättää lukijoissa uusia ajatuksia, rohkaista keskustelemaan ja provosoida toimintaan. Sarjan visuaalisesta ilmeestä vastaa Åh.