Instituutin uudessa MADE BY -haastattelusarjassa taiteilijat, tekijät ja toimijat kertovat omin sanoin prosessista, jonka aikana ideasta työstetään konkreettinen lopputulos.

Ensimmäisenä vuorossa on Tuomas Markunpoika Tolvanen, 30-vuotias suomalainen suunnittelija, joka asuu ja pyörittää omaa, yhden miehen suunnittelutoimistoaan Studio Markunpoikaa Amsterdamissa. Hän on opiskellut huonekalusuunnittelua Lahden Muotoiluinstituutissa ja kontekstuaalista suunnittelua Design Academy Eindhovenissa Amsterdamissa, josta hän valmistui vuonna 2012. Tolvasen päättötyö Engineering Temporality, joka muodostuu tuoleista ja kaapista, on ehdolla London Design Museumin Design of the Year 2013 -kilpailussa Vuoden huonekaluksi.

Idea teokseen syntyi ajatuksista, joita mummoni etenevä Alzheimerin tauti ja hänen murenevä muistinsa minussa herättivät. Tauti vei vähitellen vahvan naisen mukanaan ja jäljelle jäi vain kuori. Halusin ottaa tämän haurauden, materiaalisen kulttuurin sekä kuoleman työni teemoiksi.

Tavoitteeni on tehdä suunnittelusta inhimillisempää. Haluan yhdistää esineisiin niitä tunteita ja ajatuksia, joita yleensä heijastelemme ihmisiin. Tämä voi loukata jotakuta, mutta minusta design on usein sielutonta ja turhanpäiväistä.

Minusta tuli suunnittelija, koska olen kiinnostunut fyysisestä maailmasta ja siihen saumattomasti liittyvästä metafyysisestä maailmasta. Esineet eivät koskaan ole vain esineitä, vaan niihin liitetään kaikenlaisia assosiaatioita.

Esineen käytettävyys ei ole minulle kovin oleellista. Rakkaimmat esineemme eivät yleensä ole meille tärkeitä käytännöllisyytensä takia, vaan niihin liittyvien muistojen ja arvojen takia. Minusta ajatus siitä, että “designin” pitää aina olla käytännöllistä, on hieman sama kuin ajatus siitä, että ainoastaan maisemamaalaus on oikeaa taidetta.

Materiaaliksi valitsin teräsputken, koska se on täydellinen vastakohta ihmiselle. Halusin luoda massatuotetusta teräksestä jotain haurasta ja ainutlaatuista. Leikkasin putkesta renkaita, jotka hitsasin yhteen kehikoksi puisen tuolin päälle ja sitten poltin tuolin alta pois. Jäljelle jäi ikään kuin esineen luuranko, fyysinen muisto jostain kadonneesta.

Työprosessini on lineaarisesti etenevän projektin sijaan kaaos. Kun aloitin Engineering Temporality -työn, en todellakaan tiennyt, mitä olin tekemässä. Hypin asiasta toiseen, luin paljon kirjoja, kokeilin asioita ja epäonnistuin. Se oli aika rankkaa ja välillä masentavaakin. Ainoana punaisena lankana läpi prosessin säilyi ajatus kuolemasta ja häipyvästä muistista.

Työni valmistui hitaasti ja aika tuskaisesti. Ensimmäinen tuoli valmistui vuoden 2012 alkupuolella ja esittelin sen ohjaajilleni. He pitivät työstä kovasti, itse en ollut siihen tyytyväinen. En tiedä vieläkään, koinko missään vaiheessa suurta oivallusta, mutta pikkuhiljaa muiden kannustus sai minut uskomaan, että olen saanut aikaan jotain ihan hyvää.

Omasta työstään pitää osata päästää irti, ihan kuten lasten pitää antaa lopulta lentää pesästä. Työtä voisi hioa maailman tappiin asti, mutta jossain vaiheessa pitää vain päättää, että tämä on nyt tässä. En koskaan näyttänyt valmista työtä mummolleni. Sairas mieli ei enää rekisteröi uusia asioita, ja työn katsominen olisi saattanut olla ahdistavaa.

Seuraavaksi haluan tehdä jotain aivan erilaista. Olen kiitollinen siitä, että Engineering Temporality on herättänyt niin paljon kiinnostusta mutta toisaalta tuntuu, että olen jäänyt tämän esineen vangiksi. Päässäni on paljon ideoita, mutta tällä hetkellä ehdin tehdä vain lisää tuoleja, vaikka teen 12 tunnin työpäiviä.

Studio Markunpoika julkistaa lehdistötiedoteen Salone del Mobile 2013 Milanossa, Italiassa. Mukana on myös uuden teoksen "Engineering Temporality" rajoitettu versio.


Studio Markunpoika
London Design Museum’s Designs of the Year Competition